maanantai 27. heinäkuuta 2015

Postia vuoden takaiselta itseltäni

Untitled

Keväällä sain sähköpostin itseltäni. Vuoden takaa.


moi ihana,

maailmalla on hurjan paljon tarjottavaa. toivon, että olet osannut löytää oman polkusi. tai ainakin sen polun, joka sillä hetkellä on se oikea. elämän varrella poluilla on tapana risteytyä ja kulkea ympyrää, ei aina pelkästään suoraa. muista se ja uskalla tavoitella korkealle sekä tarvittaessa luovuttaa.

sulla on uusi kaupunki. seikkaile, tutustu ihmisiin, hymyile vastaantulijoille. älä tuijota liikaa tietokoneen näyttöä. ota rennosti, elämä kantaa.

toivon, että olet tutustunut itseesi entistä paremmin. löytänyt uusia ulottuvuuksia, heikkouksia, vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita.

älä pelkää ihmisiä ja heidän ajatuksiaan.

ja muista: maailma on aivan ihana paikka.


Ymmärtänette kai, että editoin tekstistä kohtia pois ennen julkaisua. Mutta nämä jäljelle jääneet kuvastavat silti kokonaisuutta hyvin.

Mitä rohkaisevia, kannustavia ja muistuttavia sanoja! Toki vähän ällöpositiivista, mutta hällä väliä, todella hyvä mieli tuli silti. Sanojen välissä piilee ajatus siitä, kuinka toivoisin eläväni elämää. Kyllä kai suurimmaksi osaksi elänkin, mutta välillä on hyvä saada muistutusta siitä, kuka olen, mitä haluan elämältäni ja mitkä asiat tekevät onnellisiksi.

Kehotan siis sinua klikkaamaan auki osoitteen www.futureme.org ja näpyttelemään itsellesi meiliä. Vuoden – tai kolmen tai kymmenen – päästä kiität itseäsi, kun yllätyt kauniista sanoista.

Tai miksei sitä voisi kirjoittaa vaikka itselleen synttärionnittelut, rohkaisumeilin nyt jo tiedossa olevan jännittävän päivän aamulle tai uudenvuodenaattoa varten valmiiksi listan uudenvuodenlupauksista.


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Yöstä ja ajasta ja asioista niiden välillä


Untitled


Tänä kesänä olen oppinut, ettei ole olemassakaan sellaista tilannetta, etteikö olisi aikaa nähdä ystäviä. Jos päiväsaikaan ei löydy yhteistä aikaa, on kaikkien kalentereissa vähintäänkin yöllä tilaa kokoontua yhteisen pöydän ääreen.

Mutta olen myös oppinut, kuinka tärkeää on nukkua hyvin. Ja kuinka välttämätöntä on suoda itselleen aina silloin tällöin aikaa olla vain tekemättä mitään.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Evästaukoja kallionkielekkeellä ja temppelissä

Untitled

Tänä kesänä ovat vapaapäiväni aika vähissä. Useimmat niistä ainoista täytän pienillä mutta merkitykseltään isoilla seikkailuilla. Viime viikonloppuna ehdin vuorokaudeksi mökille.

Meidän seurue oli yksi hulvaton sirkus. Lähdimme matkaan radio täysillä ja seitsemän kilpaa huutavaa kurkkua mölyten. Taustapeili oli täynnä naamoja. Sadan kilometrin jälkeen yksi valitteli jo kramppaavaa pakaralihastaan. Oli kuulemma ahdasta. Suunnittelimme, kuinka seuraavalla kerralla jakaisimme istumapaikat reisiluun pituuden mukaan.

Lauantain jumalainen lämpö oli pakkaamisen hetkellä sen verran tuskainen, etten osannut pakata tarpeeksi vaatetta mukaan. Silloin on maailmassa jotain hullusti, jos jääkalikalle voi käydä niin.

Me olimme se lauma, joka alasti ja huutavana rykelmänä juoksi yhtä aikaa järveen. Olipa vuorokaudenaika mikä tahansa. "Punainen, keltainen, sininen!" joku huusi ja kaikki hämmentyivät niin, ettei naurusta meinannut tulla loppua. Me olimme se lauma, joka temppuili poijulta keulaan kulkevalla köydellä, pärskii, hekottaa ja meluaa. Tasapainotteli veden alla köyden päällä kuin nuorallakävelijät ja kaatuvat veteen kädet ojossa, tadaa. Me olemme se lauma, joka rikkoo mökkinaapureiden hiljaisuuden, mutta samalla tuo siihen myös iloa.

Saunassa mietin, kuinka yhtä aikaa voi olla sekä kylmä että kuuma. Joskus luulin vastakohtien sulkevan toisensa pois.

Illan tultua oli saunatuvassa uskomattoman hiljaista. Ikkunasta kuului vaimeita suhinoita: vesi, tuuli, puiden lehdet. Sisällä soivat hiljaisuutta vasten paperi, kirjojen sivut, lakanat. Hyvää yötä kuulosti väsyneille silmille maailman kauneimmalta ja levollisimmalta asialta.

Aamulla kellot soivat aikaisin. Heti puoli seitsemän jälkeen seisoimme taas rannalla. Väsyneinä, kylmästä hytisevinä idea aamu-uinnista tuntui aivan pösilöltä. Siitä huolimatta juoksimme taas veteen ja hetken uimisen jälkeen kylmyys oli tiessään. Olo oli taivaallinen: uimalämmin. Maailma on taivaallisen kaunis veden pinnan tasolta katsottuna. Siitä katsottuna kaikki näyttää niin kauniilta, hieman erilaistelta kuin mihin on tottunut. Mutta sillä tasolla kaikki myös tuntuu kauniilta.

Aamu-uinnin jälkeen kirjoitin päiväkirjaani: "Voi, kuinka tämä mökkielämä on yhtä uimaelämää." Hymyilin ja nukahdin taas.

Untitled

Untitled

Aulanko

Aamuisten päiväunienjälkeen hyppäsimme taas autoon ja lähdimme seikkailulle Aulangolle. Tusinan verran vuosia on siitä jatkuvasti ajettu ja veneilty ohi ja aina vain puhuttu siellä käymisestä, joten vihdoin oli aika kiivetä torniin saakka.

Tallustimme pitkin mutkittelevia polkuja ja teitä, sukelsimme Totoro-metsän siimekseen. Joutsenlampi oli täynnä lokkeja ja jäätelö maistui jo menomatkalla. Toisen lammen rannalla komailivat korkeat puut, jotka näyttivät kokoontaitettavilta kuusilta.

On hassua, kuinka kivisellä alustalla, rappusella, seistessä olo voikaan tuntua niin huteralta. Näkötornin huipulla maisemat olivat mielettömät. Sellaiset pysäyttävät, tiedättehän. Huipuilla ei koskaan ole mitään muuta kuin se hetki sillä paikalla juuri silloin. Se on verrattavissa siihen, kuinka hautajaisissa, siunauskappelissa, aika lopettaa olemisen. Silloin ollaan niin suurten, elämän laidalla olevien asioiden äärellä, että aikaa ei ole. Se ei ole pysähtynyttä tai lopeta merkitystään vaan sitä ei yksinkertaisesti (tai monimutkaisesti) vain ole olemassa.

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Evästauoille valikoituivat mitä uskomattomammat paikat. Ensimmäinen oli pitkien portaiden puolivälissä kallionkielekkeellä. Sieltä näki ylös ja alas, ja pyöreän pöydän äärellä aurinko porotti, sipsit maistuivat eikä huteraan kaiteeseen saanut nojata. Toisen evätauon pidimme lammen rannalla kesätemppelissä. Sinne paistoi jumalainen aurinko, kun makasimme lattialla nauttien ja kiipeilimme kaiteilla hölmöillen. Selällään maaten syöminen on yllättävän haastavaa. Murusia satoi kasvoille.

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

Toisinaan mietin, että jos täytän vapaapäiväni ohjelmalla ja seikkailuilla, niin tuleeko siinä sitten muka levättyä ja ladattua akkuja, jotta jaksan taas tehdä töitä ja syksyllä mennä takaisin kouluun. Ehkä ei, mutta kyllä hauskanpito ja elämästä nauttiminenkin ovat laskettavissa akkujen lataamiseksi. Vähän eri tavalla vain. On kuitenkin täysi arvoitus, kuinka jaksan syksyllä opiskella. Tai kuinka saan sen huvittamaan.

Tänä kesänä ei pitänyt olla yhtään lomaa, mutta silti nyt ollaan siinä pisteessä, että suunnittelen kesän lopulle vähän pidempää seikkailua. Olen innoissani! Siitä myöhemmin lisää.